Tässä sitä taas kerran ollaan, hereillä keskellä yötä. Sain nukuttua autuaat neljä tuntia ennen tätä ihanaa yöllistä yllätystä. Melko normaaliahan tämä jo on, mutta kun uni saldo on jäänyt joka päivä syyskuun ajan sinne muuutaman säälittävän tunnin kieppeille, niin en oikein käsitä. Mikä on muuttunut? Alipainosta se ei voi johtua, olen ollut sellaiseen tarpeeksi fucked up jo kauan. Ehkä kehoni rankaisee minua, koska painoni ei suostu tippumaan niihin tavoiteltaviin kolmosella alkaviin lukuihin. Pyöreästä 40:stä on tullut jo liian pitkäaikainen seuralainen, syytetttäköön sitten säästöliekkiä tai mitä tahansa. Kyllä minua saakin rankaista.
Nukkumisen vaikeus käy jo melko raskaasti. Miten voisin olla tehokas ja sosiaalinen, jos kehoni kehottaa minua vetäytymään vällyjen väliin heti aamusta alkaen? Tätä tahtia en tule saamaan koko syksynä mitään aikaiseksi. Eipä siinä toisaalta mitään yllättävää olisikaan. Eniten vituttaa se, että itsekurin säilyttäminen puolikuolleena on vaikeaa, sillä ruoalla itseni turruttaminen on lähimpänä vaihtoehtona nukkumiselle. Kaipaan niitä aikoja, kun olin pirteä ja menevä. Silloin en edes muistanut kaipaavani ruokaa.
Koitan vaipua takaisin koiran uneeni, luultavasti tuloksia saamatta, huomista aamuluentoa murehtien.
Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti